Tiesitkö, että negatiivinen elämänasenne vie jopa kymmenen elinvuotta?
Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin tekemän tutkimuksen mukaan näin kuulemma on http://yle.fi/uutiset/positiivinen_ihminen_elaa_pitempaan_ja_tienaa_paremmin/6311091.
Lisäksi positiivisesti ajattelevat tienaavat keskimäärin 10 000 € vuodessa enemmän ja vähemmänkin tienaavat positiivisesti ajattelevat ovat, luonnollisesti, tyytyväisempiä tulotasoonsa
kuin negatiivisesti ajattelevat.
Koirista olisi hyvä ottaa mallia, sillä siinä on kyllä peruspositiivinen ja hetkessä elävä olento, vai mitä?
Olen aina pitänyt itseäni peruspositiivisena ihmisenä. Iän myötä tähän positiivisuuteen on kuitenkin tullut tietynlainen mollivire. En enää automaattisesti luota, että elämä kantaa ja kaikki asiat hoituu. Ehkä se johtuu myös vanhemmuudesta. Kahden lapsen äitinä kannan huolta monenlaisista, erityisesti lasten terveyteen ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista.
Olisi tietysti mahtavaa onnistua säilyttämään positiivinen elämänasenne ja hetkessä elämisen taito. Ja erityisen mahtavaa olisi uskaltaa ELÄÄ ilman pelkoja ja turhia huolia. Kyllä siinä ajoittain onnistunkin, erityisesti lasten tai koiran kanssa touhutessa. Niiden vilpitön positiivisuus vaan tarttuu. Tärkeää on myös tehdä mahdollisimman usein sitä, mistä aidosti nauttii. Mulle sellaisia asioita ovat musiikin kuuntelu, laulaminen, ulkoilu, ystävien kanssa touhuaminen ja hyvien elokuvien katsominen.
Tietysti myös työ ja siitä nauttiminen on tärkeää. Mun työnhakuprojekti etenee ihan ok. Haastattelu meni mielestäni hyvin ja uskon, että sen pohjalta vielä kuullaan.
Positiivisena ihmisenä olen tästä lähes varma ;o)
Mahtavaa lokakuun ensimmäistä viikkoa juuri sinulle,
Omenankukka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti